sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Höpelö Palemoni

Oli kyllä eilen niin kertakaikkisen masentunut olo. Kuuntelin Emma Salokoski Ensemblen Veden alla -biisiä ja nuhjusin kamalan pitkään vaatteideni kanssa ja tietokoneen ääressä ennen kuin pääsin lähtemään tytsyjen pikkujouluihin. Ärsytti ja vitutti ja ketutti ja elämässä ei ollut mitään kivaa.


Tänään olen lähdössä ihan innoissani Prismaan pyörällä ostoksille. Niin. Siis ruokakauppaan meno on aivan huippua. Mitähän ihmettä... Kun vain aina tajuaisi. että elämässä on aina ihmisiä, jotka välittävät sinusta, jos vain annat heidän välittää sinusta. Eilen iltaa piristi työkaverin tekstiviesti, tänään kämppiksen kanssa jutustelu.

Tässä viime päivien piristäviä juttuja:

-töksäytin eilen tarkoituksella lumikasaan pyörälläni
-pelasin eilen pikkusiskon eli Päkän kanssa pöytälätkää ja miun ruotsalaispelaaja lensi sukkana pois kentältä, kun olin hiukan väkivaltainen
-keikuin tänään jostain kumman syystä seisaallani eräänlaisella tasapainotyynyllä ja kirjoitin koneella
-ajattelin tehdä pullaa.

Työpaikan oma mamma! Eli yhdistelmäkone. Jotenkin niin huvittavan arkinen kuva, että oli ihan pakko lisätä. Tällä me ajellaan salien lattioita loppusiivouksissa.
Ihanaa että elämässä on asioita, jotka ovat edes hetken pysyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti