Sairastelufilosofointia

Yipperee! Hienosti on mennyt parisen viikkoa kröhässä. En ehkä itse ymmärtänyt omaa kröhääni niin kamalan vakavaksi, minkä takia tämä on sitten pitkittynyt. Onpahan saanut taas miettiä omaa suhtautumistaan lököttelyyn. Joskus se lököttely ON tärkeää. Ja jos huomaa, ettei enää kykene siihen, niin äkkiä hidastus siihen elämään! Hautaanko tässä on kiire vai minne? Ihan oikeasti. Kysykää itseltänne.

Olen mie pohtinut myös muitakin asioita: isoja asioita itsestä, ja omista pienistä teoista. Olin kevään alussa jossakin parisen tuntia kestävässä koulutuksessa, jossa käsiteltiin työhyvinvointia. Paikalla oli puhumassa pappi Jaakko Heinimäki, joka muistutti omien tekojen seuraamuksista. Jokainen pienikin teko (ja etenkin ne!) kertovat omasta moraalista. Koska...jos toimii kuten moraali sanoo, voi hyvin, ja toimii oikein. Jos toimii väärin, voi huonosti. Onkohan yksinkertaisempaa neuvoa moraalinsa vartijoille.

Oma kipeily on toiminut taukona ja mahdollisuutena pohtia omaa moraaliaan.

Herkkis

Onnensa löytää välillä niin oudoista paikoista. Tai sellaisista, joihin ei ole antanut itselleen oikeutta. Nyt olen sitten luovuttanut itselleni tällaisen käyttöluvan, vaikka vieläkin pelottaa saatanasti. Itsekontrollia ja haavoittuvuutta, herkkyyttä ja epätoivoa. Tunnen olevani niin onneton näissä asioissa, että ihan oksettaa. Onneksi on lettuja.

Vuotta 2012

Kiitos ihanaiset, jotka olette minua tänä vuonna kantaneet (ja välillä liitäneet miun kanssa)

 -työkaveripirpana
 -pöytälätkäviholainen
 -exä
 -kirjallisuusintoilija
 -siskot
 

Nytkin on niin löysä ja mukava olo. Pizza uunissa ja koneelta soipi rentoa hengailumusaa.


Teille ja muillekin, näillä fiiliksillä uuteen vuoteen:

Aika jättää jälkensä
Juhlista siis mennyttä
Krapulaisen lohduksi on
Arveton on arvoton
Samasta puusta veistetyt
Ihmisnahat värjätyt
Katuvalle lohduksi on
Olet maatuvaa materiaa

(Stam1na, Arveton on arvoton)

Irma toivottaa myös kaikille hyvää uutta vuotta.

Höpelö Palemoni

Oli kyllä eilen niin kertakaikkisen masentunut olo. Kuuntelin Emma Salokoski Ensemblen Veden alla -biisiä ja nuhjusin kamalan pitkään vaatteideni kanssa ja tietokoneen ääressä ennen kuin pääsin lähtemään tytsyjen pikkujouluihin. Ärsytti ja vitutti ja ketutti ja elämässä ei ollut mitään kivaa.


Tänään olen lähdössä ihan innoissani Prismaan pyörällä ostoksille. Niin. Siis ruokakauppaan meno on aivan huippua. Mitähän ihmettä... Kun vain aina tajuaisi. että elämässä on aina ihmisiä, jotka välittävät sinusta, jos vain annat heidän välittää sinusta. Eilen iltaa piristi työkaverin tekstiviesti, tänään kämppiksen kanssa jutustelu.

Tässä viime päivien piristäviä juttuja:

-töksäytin eilen tarkoituksella lumikasaan pyörälläni
-pelasin eilen pikkusiskon eli Päkän kanssa pöytälätkää ja miun ruotsalaispelaaja lensi sukkana pois kentältä, kun olin hiukan väkivaltainen
-keikuin tänään jostain kumman syystä seisaallani eräänlaisella tasapainotyynyllä ja kirjoitin koneella
-ajattelin tehdä pullaa.

Työpaikan oma mamma! Eli yhdistelmäkone. Jotenkin niin huvittavan arkinen kuva, että oli ihan pakko lisätä. Tällä me ajellaan salien lattioita loppusiivouksissa.

Ihanaa että elämässä on asioita, jotka ovat edes hetken pysyviä.

"Kehooo on mun temppeli, se on kaunis kuin amppeli..."

Olen ehkä ollut lähiaikoina vähän hullaantunut kaikenlaiseen liikkumiseen. Ja eipä esimerkiksi minun Fb-statuksissa juuri muusta luekaan. Olen vaan pitkästä aikaa löytänyt jostakin sitä intohimoa harrastaa! En usko, että minusta nyt koskaan tulee sellaista jäntevää ja timmiä salipimatsua, mutta nautin vain niin hulluna siitä, että saan keskittyä tekemään treenin oikein. Harrastelijasähly on kanssa ollut miulle ihan selkeästi yksi henkireikä. En ole mikään huippu siinä, mutta kehityn kuitenkin koko ajan. Ja uskallan lähteä jo kokeilemaan etenemistäkin - enkä vain syötä äkkiä paniikissa jollekin toiselle. :D

Eli pliis...ymmärtäkää tämä minun hulluuteni ja jatkuva liikunnasta puhuminen. En oikein osaa muutakaan asiaa rakastaa nyt niin paljon.

P.S. Ostan varmaan seuraavasta palkasta jonkun älypuhelimen. Saisi pelata Angry Birdsiä ja ottaa kameralla kuvia. En ole koskaan omistanut omaa kameraa, joten ehkä mie nyt viimeinkin voisin sallia sen itselleni. Ja saisi kaikkia hyviä sovelluksia, esimerkiksi Sport Trackerin!

Tämä blogi on tylsä ilman kuvia. :(

Surkeita epäonnistumisia!

Menimme sitten pirtsakoina tyttöinä työkaverin kanssa siivoamaan leikkaussalia, jossa oli ollut sairas potilas. Potilaalla oli ollut joku tauti, joka levisi pisaratartuntana eli naamassa piti olla siivotessa maskit, massun päällä essut ja käsissä totta kai (niin kuin normaalistikin) kertakäyttöhansikkaat. Siinä sitten siivoiltiin ja kiroiltiin tyhmiä hoitajia, kun olivat jättäneet niin paljon leikkaustavaroita likaiseen saliin.

Nooh jonkun ajan päästä hoitsulit tulevat sisään ja ihmettelevät, mitä hittoa me teemme. Potilas ei ollut edes ollut koko salissa, vaan odotteli parhaillaan oven ulkopuolella sängyssä. Siivosimme SIIS TÄYSIN PUHDASTA SALIA kunnon suojatamineissa. :D Ja potilas oli saatava kiireellä leikkaukseen.

 --- --- ---

Tänään improssa pyllyilin kaikkea mahdollista. En jaksanut seurata kohtauksissa muiden repliikkejä, jäädyin kesken kohtausten, tein liian suuria eleitä ja mahtavia tekoja. En keksinyt tauolla oikein mitään järkevää sanottavaa kenellekään ja nykersin omassa itsessäni.

--- --- --

Ja, vaikka tällä kirjoituksella onkin näin erityisen dramaattinen otsikko, eivät nämä epäonnistumiset edes olleet kovinkaan dramaattisia. Kukaan ei kuollut eikä edes loukkaantunut. Ehkä oma itsetunto otti kolauksen, mutta samperi että teki hyvää!

Lunta tuli, mutta se män

Okei. Kyllä minua ärsyttää se, että ihmiset vauhkoavat ensilumesta Facebookissa. Siksi mie voinkin nyt jakaa suuren salaisuuden: se ensilumi satoi Joensuussa klo 6.40 tänä aamuna - ja minä olin sitä todistamassa! Jos olisin ollut viettämässä normaalia opiskelupäivää, niin olisi varmaan sekin asia jäänyt näkemättä. Tai ehkä en olisi osannut nauttia siitä samalla tavalla. Joko kuvittelen vain omiani, mutta minusta tuntuu kuin huomaisin kaikki typerät pienet jutut nyt herkemmin. Ja ehkä annan niille enemmän arvoa? Noh, onneksi se lumi sitten meni pois.

Tappelin pitkään asiasta, mutta annoin sitten itselleni periksi ja ostin sählymailan. Mie rakastan sählyä ja kaikkia muita joukkupelejä, joissa saa juosta pallon perässä. Ärsyttää vaan ne hiton itseriittoiset kyöstit, jotka juoksevat kentällä 10 minuuttia eivätkä tule vaihtoon. Mutta miehillä ja naisilla on tunnetusti erilainen ajantaju. Silti. Kettu. Karhu - ja pesukarhu! Vidulis.


P.S. Eka blogitekstini, joten olen ylpeä. Ehkä vielä opin kertomaan omasta elämästäni. :)